Author: iidapakkanen

Veneskosken kyläyhdistys uudistaa kylän entisen koulun ympäristössä sijaitsevaa kesäteatterialuetta rakentamalla uuden jokihelmisimpukkaa muistuttavan katsomon. Kankaanpään kaupunki on vahvasti mukana, sillä paikan toivotaan luovan mahdollisuuksia usealle toimijalle. Veneskosken kesäteatterin ensimmäinen näytelmä Kenttäpostia...

Leader on väylä kansainvälistymiseen, mutta se toimii myös toiseen suuntaan. Merikarvialla etsitään pohjoissatakuntalaisten ameriikanserkkuja ja päinvastoin. Kansainvälinen Sukujen silta -hanke luo nimensä mukaisesti siltaa sukukontaktinsa menettäneiden siirtolaisten jälkeläisten välille. Merikarvialla käy...