Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyi virallisesti Leader Satasillan strategian viime viikon lopulla ja osoitti maaseudun paikalliseen kehittämiseen 3,6 miljoonan euron rahoituksen kaudelle 2023–2027.
Leader-toiminnan tavoitteena on parantaa maaseudun elinvoimaisuutta, kehittää paikallisia palveluja ja elinkeinoja, tukea mikroyrityksiä ja yrittäjyyttä ja lisätä osallisuutta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Leader Satasilta pyrkii tähän tavoitteeseen uuden strategiansa Kasvava, kestävä, kehittyvä avulla.
Leader Satasillan strategian päätavoitteina ovat kehittyvä ja vireä elinkeinoelämä, uudistuvat ja aktiiviset yhteisöt sekä arvokas ja kestävä ympäristö. Strategia sai Maa- ja metsätalousministeriöltä hyvän palautteen. Strategiaa pidettiin johdonmukaisena ja kunnianhimoisenakin strategiana, josta välittyi myös innovatiivisuus ja uudistuvuus.
Rahoitusten haku alkaa keväällä
Leader-toiminta on ihmisten ja yhteisöjen aktivointia ja neuvontaa sekä rahoitusta ideoiden toteuttamiseksi. Leader Satasilta rahoittaa kehittämisstrategiansa mukaisia kehittämishankkeita ja yritystukia Säkylän, Euran ja Eurajoen alueilla. Kauden 2023–2027 rahoitusta pääsee hakemaan myöhemmin keväällä, kun uutta kautta koskeva kansallinen lainsäädäntö ja toimeenpano valmistuvat.
Suomessa toimii alkaneella ohjelmakaudella 52 maaseudun kehittämisyhdistystä eli Leader-ryhmää ja Leader-toiminnan rahoitus on yhteensä 230 miljoonaa euroa. Rahoituksesta 43 prosenttia tulee EU:lta, 37 prosenttia valtiolta ja 20 prosenttia Leader-alueen kunnilta.
Leader-rahoituksen piirissä on yhteensä runsaat 2,5 miljoonaa maaseutuasukasta. Leader Satasillan alueella asuu noin 27 000 asukasta.