Kutsu uusi hankevetäjämme Piia tapaamaan yhdistystäsi!

Piia Palmgrén on aloittanut Leader Pyhäjärviseudulla hankevetäjänä. Hän ottaa vastuun Pitovoimaa Pyhäjärviseudulle -hankkeesta. Piian tehtäviin kuuluu esimerkiksi järjestää eri kohderyhmille suunniteltuja koulutuksia, työpajoja ja neuvontatilaisuuksia.

Kokemäkeläiselle Piialle Pyhäjärviseutu on tuttu edellisten työtehtävien ja yhdistystoiminnan kautta. Hän ehti työskennellä välillä Raumalla ohjelmistokehitysfirmassa, mutta palasi nyt tuttuun paikkaan Kauttualle. Piian entinen työpaikka Amcor sijaitsi nimittäin samassa osoitteessa Leader Pyhäjärviseudun toimiston kanssa.

– Olen tutustunut alueen ihmisiin ja paikkoihin työn ja järjestötoiminnan kautta. Esimerkiksi Satakunnan TE-toimistossa työskennellessäni Eura ja Säkylä kuuluivat työalueeseeni, hän kertoo.

Piia on työskennellyt erilaisissa toimistotehtävissä, muun muassa asiantuntijana ja asiakaspalvelijana, niin julkisella, yksityisellä kuin kolmannellakin sektorilla. Hankkeiden vetämisestä hänellä on aiempaa kokemusta Kokemäen kaupungilta.

Koulutukseltaan Piia on liiketalouden tradenomi. Hän on opiskellut Seinäjoen ammattikorkeakoulussa markkinoinnin suuntauksella ja suorittanut ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon SAMK:ssa johtamisen ja palveluliiketoiminnan linjalla.

Aktiivinen vaikuttaja ja maatilan emäntä

Päivätyönsä lisäksi Piia emännöi Kokemäellä Anttilan tilaa. Tilalla viljellään pääasiassa marjoja ja herneitä sekä jatkojalostetaan marjatuotteita. Anttilan tila tarjoaa myös majoituspalveluita. Päävastuu tilan hoidosta on hänen miehellään Juholla, joka isännöi kotitilaansa neljättä polvea.

– Ensi vuonna tulee kymmenen vuotta täyteen Kokemäellä. Olen kotoisin Kurusta, joka on nykyään osa Ylöjärveä.

Piia on aktiivinen paikallispolitiikassa ja aikaa kuluu myös erilaisten luottamustehtävien parissa. Yhdistystoiminnassa hän ollut mukana muun muassa paikallisissa Martoissa, Lottaperinneyhdistyksessä ja maanpuolustusnaisissa. Vapaa-ajallaan hän on intohimoinen kokki ja leipuri. Hän on suorittanut kokin tutkinnonkin, muttei koskaan tehnyt töitä alalla.

Koulutusta tai kyläsuunnitelman päivitystä? – kutsu Piia kylään

Pitovoimaa Pyhäjärviseudulle -hankkeella aktivoidaan ja kehitetään paikallisten yhteisöjen toimintaa, ja sitä kautta vaikutetaan alueen asukkaiden hyvinvointiin ja viihtyvyyteen. Toteutettavat toimet liittyvät hankkeen viiteen päätemaan: lapset ja nuoret, arjen turvallisuus, ympäristö, brändäys ja vapaaehtoistyö.

Hankkeen tiimoilta järjestetään lähiaikoina esimerkiksi nuorten vaikuttajailtoja, joissa nuoret saavat suoraan keskustella kansanedustajien kanssa sekä 72 tuntia -varautumiskoulutuksia, joihin kaikki alueen asukkaat ovat tervetulleita mukaan.

Paljon muutakin on suunnitteilla. Piia toivoo yhteistyötä varsinkin Euran ja Säkylän yhdistyksiltä.

– Minut voi kutsua mukaan yhdistyksen tilaisuuksiin kertomaan hankkeen mahdollisuuksista tai sitten voimme suunnitella kylälle vaikkapa kierrätysinfoja, turvallisuus- tai markkinointikoulutusta. Voin auttaa myös kyläsuunnitelman päivittämisessä. Mahdollisuuksia on monia!

Lue tarkemmin Pitovoimaa Pyhäjärviseudulle -hankkeesta.

Ole rohkeasti yhteydessä Piian, jos haluat kuulla lisää tai sinulla idea, mitä esimerkiksi teidän kylällänne voitaisiin järjestää.

Piia Palmgrén
Hankevetäjä
Puh. 044 238 8213
piia.palmgren@pyhajarviseutu.fi