Oletko sinä uusi projektikoordinaattorimme?

Kiertotalous haltuun on uusi hanke, jonka tavoitteena on edistää kiertotalouteen siirtymistä ja kestävän kehityksen mukaista toimintaa alueemme yrityksissä ja yhdistyksissä.

 

Oletko sinä motivoitunut ja innostunut kiertotaloudesta? Haluatko olla mukana luomassa kestävämpää tulevaisuutta?

Leader Satasillalla on käynnistymässä uusi Kiertotalous haltuun – seudun yritykset ja yhdistykset -hanke, johon etsimme projektikoordinaattoria 60 % työajalla. Hanke on EAKR-rahoitteinen ja projektikoordinaattorin työ jatkuu vuoden 2024 loppuun saakka.

Tarjoamme mielenkiintoisen työtehtävän hankkeessa, jonka tavoitteena on edistää kiertotalouteen siirtymistä ja kestävän kehityksen mukaista toimintaa erityisesti alueemme mikroyritysten sekä yhdistysten parissa. Hankkeessa tavoitteena on edistää ja vahvistaa yhteistyön ja verkostojen syntymistä sekä parantaa mahdollisuuksia luoda alueella kiertotalouden ekosysteemejä ja tehdä alueen yhteistä kiertotaloussuunnittelua. Viestinnällä on iso merkitys hankkeen onnistumisen kannalta.

Odotamme sinulta vahvaa kiinnostusta ja ymmärrystä kiertotalousperiaatteista ja -ratkaisuista ja tehtävään soveltuvaa koulutustaustaa.

Lue lisää tehtävästä ja täytä hakemuksesi viimeistään 18.6.2023.