Siikaisten leikkipuisto on koko kunnan kohtaamispaikka

MLL Siikaisten yhditys keräsi kokoon suuren joukon paikallisia lahjoittajia ja talkoolaisia uuden leikkipuiston rakentamista varten.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Siikaisten paikallisyhdistys toteutti Leader-hankkeena leikkipuiston Siikaisten keskustaan. Lähialueella ei ollut aiemmin kaikille avointa leikkipuistoa. MLL halusi luoda kohtaamispaikan paikallisille lapsiperheille ja muille kuntalaisille.

Äitejä ja lapsia Siikaisten leikkipuistossa

Projekti sai erittäin positiivisen vastaanoton ja lukuisia tukijoita. Puistoa lähti sponsoroimaan yli 30 paikallista yritystä ja yhdistystä sekä Siikaisten kunta ja seurakunta. Lisäksi mukana oli useita yksityisiä lahjoittajia. Leader Pohjois-Satakunta myönsi 16 000 euron suuruiseen hankkeeseen Leader-tukea puolet summasta. Toinen puoli katettiin talkootyöllä ja lahjoituksilla.

– Kaikki laitteet on koottu talkoovoimin. Paikallinen maansiirtoyritys oli täällä auttamassa meitä. Tästä on kuulunut meille paljon kiitosta, mutta kiitos kuuluu myös kaikille, jotka ovat projektissa olleet mukana, MLL Siikaisten puheenjohtaja Miia Leivo sanoo.

Pikku Siika leikkipuiston lahjoittajat kyltti

Leikkipuistosta haluttiin mahdollisimman monipuolinen ja tekemistä riittääkin toiminnallisessa Pikku-Siiaksi nimetyssä puistossa. Leikkipuistossa voi liukua liukumäkeä, vaijerirataa tai mäkeä pitkin, kiipeillä ja ryömiä hienossa laivassa, keinua ja tietysti rakentaa hiekkakakkuja.

4-vuotiaat Elli ja Anette sekä 7-vuotias Eino ovat kaikki yhtä mieltä puiston parhaasta laitteesta: ”Vaijeriliuku!”

 

Jokainen siikaislainen lapsi saa nimensä puistoon

Leikkipuiston avajaisia vietettiin syyskuussa 2020. Puisto sai heti suosiota, sillä avajaisiin osallistui yli 150 ihmistä. Leikkipuisto on ollut ahkerassa käytössä siitä asti.

– Ilahduttavan usein täällä näkee kävijöitä. Esimerkiksi isovanhemmat tuovat lastenlapsiaan tänne leikkimään, yhdistyksen rahastonhoitaja Marika Rantala kertoo.

lapsia keinumassa leikkipuistossa

Leikkipuistoa voivat hyödyntää viereisen päiväkodin lapset sekä koulun aamu- ja iltapäiväkerho. Puistoa voivat käyttää myös kaikki mökkiläiset. Siikainen on asukasluvultaan Satakunnan pienin kunta, mutta vapaa-ajanasukkaiden myötä väkiluku yli kaksinkertaistuu.

– Puiston alkuperäinen idea oli muistaa Siikaisiin syntyviä lapsia, yhdistyksen puheenjohtaja Miia Leivo kertoo.

Puiston laidalle on pystytetty ”Sinä olet elämä -puu”, jonka oksille kirjataan jokainen Siikaisiin syntynyt lapsi vuodesta 2018 lähtien. Puu on saanut nimensä puistokummin, Siikaisista kotoisin olevan muusikko Mikko Harjun, esikoisalbumin mukaan.

Sinä olet elämä -puu Siikaisten leikkipuistossa

MLL Siikaisten yhdistyksellä on noin nelisenkymmentä jäsentä. Yhdistyksen toiminta ponkaistiin uudelleen käyntiin vuonna 2018. Leikkipuistohankkeella yhdistys halusi osoittaa, miten yhdistykset voivat osallistua yhteisten alueiden kehittämiseen Siikaisissa, ja rohkaista muita mukaan.

Puistoa voidaan tulevaisuudessa laajentaa ja kehittää esimerkiksi myös senioreille sopivaksi kohtaamispaikaksi. Puiston löydät osoitteesta Reippaantie 7, 29810 Siikainen.