Kiertotalouskyselyn tuloksia

Kiertotalous Haltuun -hankkeessa kysyimme yritysten ja yhdistysten edustajilta heidän toiminnastaan liittyen kiertotalouteen. Vaikka vastaajia ei ollut kovin suurta joukkoa, ainakin suuri osa vastaajista on kiinnostunut kiertotaloudesta ja myös toteuttaa sitä toiminnassaan.

Kyselyyn vastaajia on sekä Euran, Eurajoen että Säkylän alueilta. Kyselyssä kysyttiin muun muassa kiinnostaako kiertotalous, miten se näkyy toiminnassa, ja halutaanko aiheesta lisätietoa. Myös kiertotalouden hyötyjä ja mahdollisia esteitä tai haasteita aiheeseen liittyen kerättiin vastauksilla.

Yritykset kaipaavat lisätietoa sääntelystä

Yritysten vastauksissa näkyy, että niiden toimintaan vaikuttavat tietenkin lait ja sääntely, jonka mukaan pitää toimia. Esimerkiksi materiaalien kierrätys ei aina onnistu, jos se ei ole lainsäädännön mukaan sallittua. Kiertotalous nähdään kuitenkin mahdollisuutena, niin taloudellisesti kuin ympäristömielessäkin, sekä myös uusien asiakkaiden hankinnassa.

Monia kiertotalousasioita yrityksissä jo tehdään, onhan se järkevää jo taloudenkin kannalta. Koneita ja laitteita huolletaan, materiaaleja kierrätetään omassa toiminnassa mahdollisuuksien mukaan ja käytössä on myös kierrätyspohjaisia materiaaleja. Hienoa on, että myös pohditaan kierrätettävyyttä, käytössä on uusiutuvia raaka-aineita, ja laatuun ja kestävyyteen kiinnitetään huomiota jo suunnitteluvaiheessa, jolloin saadaan aikaan pitkäikäisiä ja korjattavia tuotteita.

Lisätietoa ja tukea kaivataan sääntelyyyn liittyen, erilaisista mahdollisuuksista ja esimerkeistä toteuttaa kiertotaloutta, sekä yhteistyömahdollisuuksista. Haasteina kiertotalouden edistymisen suhteen nähdään aiemmin mainittujen lisäksi muun muassa aikapula, pienellä paikkakunnalla toimiminen ja sopivien verkostojen puute.

Katso kyselyn vastausten kooste pdf-tiedostona tästä.

Yhdistykset lajittelevat ahkerasti

Yritysten osalta yli 80 prosenttia vastaa, että kiertotalous koskee heidän toimintaansa, mutta yhdistyksissä vain hiukan yli 50 prosenttia vastaajista kokee, että aihe koskettaa heitä. Vastauksista välittyy myös se, että kiertotalous koetaan ehkä hieman vieraaksi asiaksi osassa yhdistyksiä, se nähdään kyllä kiinnostavana, ja tietoa aiheesta kaivattaisiin lisää. Suuri osa vastaajista toivoo esimerkkejä kiertotalouden toteutumisesta yhdistystoiminnassa.

Yhdistyksessä lajitellaan ja kierrätetään jätteitä, ja muitakin tapoja toteuttaa kiertotaloutta näkyy vastauksissa. Urheiluseurassa kierrätetään varusteita, ja partiossa kiinnitetään huomiota yleisesti kuluttamiseen ja luonnonvarojen säästymiseen. Haasteena toteutukselle nähdään resurssipula, niin ihmisten kuin taloudellisten resurssien suhteen. Vastauksissa mainitaan myös asenteet esteeksi, ja vapaan sanan vastauksissa kiertotaloutta pidetään enemmän yritysten asiana.

Katso kooste yhdistysten vastauksista pdf-tiedostona tästä.