Maaseudun yritys- ja hanketukien haku on alkanut – mahdollisuuksia Satakunnan yrityksille ja yhteisöille

Maaseutualueiden yritykset, yhteisöt ja kehittäjät voivat hakea Euroopan unionin maaseuturahoitusta hankkeisiin, joilla Satakunnasta tehdään parempi paikka asua, elää ja yrittää. 

Uudella rahoituskaudella korostuvat ilmastomyönteiset ja kestävän kehityksen mukaiset toimintatavat. 

– Huomionarvoista on se, että maaseuturahoitus kohdistuu maaseudulla sijaitseville eri toimialojen yrityksille eikä pelkästään alkutuotantoon, toteaa kehittämisasiantuntija Salme Pihlajamaa Satakunnan ELY-keskuksesta. 

Aiempina vuosina Satakunnassa on rahoitettu esimerkiksi yritysten investointeja, innovaatioita, liikunta- ja kulttuurikohteita, matkailun edistämistä sekä tietoa lisääviä hankkeita.

  

Tukea aloittaville ja toimintaansa kehittäville yrityksille  

Pieni yritys voi hakea Satakunnan ELY-keskuksesta tukea yrityksen investointeihin, kehittämiseen sekä yritystoiminnan kokeiluun tai käynnistämiseen. Investointituella voi esimerkiksi rakentaa yritykselle toimitilan tai hankkia tuotantokoneen. Tukea myönnetään myös innovaatioiden kehittämiseen sekä esimerkiksi digitaalisten ratkaisujen ja automaation käyttöönottoon. 

Maaseuturahoitusta voi hakea myös Satakunnassa toimivien viiden Leader-ryhmän kautta. Paikallisen Leader-ryhmän kautta voi hakea tukea enintään viisi henkilöä työllistävien mikroyritysten ja paikallisten yhteisöjen kehittämiseen. 

– Uutta on, että Leader-ryhmät myöntävät tukea myös osa-aikaiseen yritystoimintaan. Lisäksi maatalousyrittäjät voivat hakea uutta maatalouden kokeilutukea tuotantomenetelmien, tuotteiden tai markkinointikanavien kokeiluun, toteaa Leader Pohjois-Satakunnan toiminnanjohtaja Juha Vanhapaasto. 

 

Hanketuissa painotetaan ympäristö- ja ilmastotoimia 

Hanketukia voivat hakea julkis- ja yksityisoikeudelliset yhteisöt, kuten yhdistykset, järjestöt, oppilaitokset ja kunnat. Rahoitusta voi saada esimerkiksi alueen elinkeinoelämän kehittämiseen, yleishyödyllisiin investointeihin tai kylän palveluiden, harrastusmahdollisuuksien, kulttuuri- ja luontokohteiden kehittämiseen. 

Alueen elinkeinoelämää voi kehittää yritysryhmähankkeilla, jotka tarjoavat loistavan mahdollisuuden tuotteiden ja tuotantomenetelmien kehittämiseen sekä laadun ja kustannustehokkuuden parantamiseen. 

Uutta on entistä voimakkaampi painotus ympäristö- ja ilmastotoimiin. Investoinneilla ja kehittämistoimenpiteillä edistetään kestävän kehityksen mukaista toimintaa, esimerkiksi kiertotaloutta ja energiatehokkuutta. 

Hanketukia voi hakea joko ELY-keskuksesta tai paikallisesta Leader-ryhmästä.

Lue Leader Satasillan ohje hankehakijalle

Maaseuturahoitusta voi hyödyntää lähes kaikkialla Satakunnassa 

EU:n maaseuturahoituksen tavoitteena on elinkeinojen kehittäminen ja maaseudun elinvoimaisuuden turvaaminen. Rauman ja Porin keskusta-alueita lukuun ottamatta tukia myönnetään kaikkialle Satakuntaan. 

Tänä vuonna Satakunnan ELY-keskus myöntää maaseuturahoitusta 3,7 miljoonalla eurolla ja Leader-ryhmät 2 miljoonalla eurolla.

 

Viime kaudella 800 uutta työpaikkaa Satakuntaan 

Edellisellä rahoituskaudella vuosina 2014–2022 Satakuntaan syntyi keskimäärin neljä uutta työpaikkaa rahoitettua hanketta kohden. Kaikkiaan ELY-keskuksen myöntämillä maaseuturahaston tuilla myötävaikutettiin yli 800 työpaikan syntyyn. Yksi tukieuro toi lisää liikevaihtoa 12 euroa.  

– Satakunnan tavoitteena on edistää uudistuvaa yrittäjyyttä, bio- ja kiertotaloutta, vastuullista ruokaketjua ja hyvää elämää maaseudulla. Maaseuturahoituksen avulla lisätään yritysten ja työpaikkojen määrää maaseudulla, parannetaan toimintaedellytyksiä sekä autetaan yrityksiä kehittymään ja kasvamaan, kertoo kehittämisasiantuntija Salme Pihlajamaa. 

 

Tukia haetaan uudistuneessa Hyrrä-palvelussa 

Hakemuksia yritystukiin ja erilaisiin kehittämishankkeisiin voi jättää jatkuvasti sähköisen Hyrrä-asiointipalvelun kautta.

Lue Ruokaviraston uutinen aiheesta.