KAINOn neulevaatteet täyttävät jo 10 vuotta – ”ompelijan palkkaaminen antoi lähtösysäyksen”

Säkylän Köyliöstä valtakunnallisesti tunnetuksi vaatevalmistajaksi ponnistanut KAINO haluaa ajaa tuotannollaan vastuullisuutta ja ekologisuutta. KAINOssa koko tiimi osallistuu suunnitteluun ja hukkapalalla on aina käyttötarkoitus. Tunnelmat ovat odottavat, sillä loppuvuodesta saapuva uusi neulekone nostaa tuotannon uudelle tasolle.

”Ei hyvänen aika, ei voi onnistua.”
”Aika rohkeaa…”
”Oletteko ihan varmoja?”
Muun muassa tällaisia kommentteja kohtasivat Kainotar Oy:n perustajat neulevaatteiden valmistusta aloittaessaan vuonna 2010.

– Ei meihin oikein uskottu. Rahoitustakin oli haastavaa saada. Se oli juuri sellainen murroshetki. Pari vuotta myöhemmin oli jo enemmän kotimaisia vaatevalmistajia markkinoilla, nyt pieniä merkkejä on melko runsaasti. Halpavaateketjut olivat rantautuneet Suomeen vuosituhannen vaihteessa, ja niitä tuli koko ajan lisää. Uskoimme siihen, että tällaiselle vaihtoehdolle täytyy olla kysyntää, muistelee Kainotar Oy:n toimitusjohtaja, omistaja ja pääsuunnittelija Niina Sinisalo alkuaikoja.

Kaino neule

Luomukampapuuvillasta ja merinovillasta valmistettavia KAINO-neulevaatteita jälleenmyyvät myös pienet kivijalkaputiikit Suomessa.

– Meillä on tärkeää, että jälleenmyyjällä on samat arvot kuin meillä, Niina Sinisalo sanoo.

KAINO-brändillään tunnetuksi noussut neulevaateyritys on toiminut alusta saakka samalla paikalla Säkylässä entisen Köyliön kunnan Kepolan kylässä. Työtilojen yhteydessä olevan tehtaanmyymälän avajaisista tuli heinäkuussa kuluneeksi yhdeksän vuotta.

– Hirveästi on opittu. Kaikenlaista yrittäjyydestä, esimiestyöstä, kasvavan yrityksen johtamisesta. Intuitio ja intohimo on ohjannut tekemisessä. Kun miettii 10 vuotta taaksepäin, en vaihtaisi päivääkään pois. En edes niitä muutamia kauheimpia, sillä nekin hetket ovat olleet opettavaisia ja jalostaneet omalla tavallaan, Niina Sinisalo pohtii.

Kainotar sai Leader Pyhäjärviseudulta yritystukea ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen. Sinisalo sanoo, että tuella oli iso merkitys yrityksen alkuvaiheessa.

– Se oli ensimmäinen tuki mitä mistään saimme. Se, että saatiin palkattua ompelija, antoi hyvän lähtösysäyksen ja rohkaisi ottamaan myös seuraavia työntekijöitä. Ensimmäinen ompelijamme työskenteli meillä melkein kahdeksan vuotta.

Kainon työntekijät

KAINOn tiimissäkin makuja on erilaisia – se on rikkaus. Unelmien kesämekko -projektissa jokainen KAINOn työntekijä sai toteuttaa omanlaisensa kesämekon. Nyt päällä on syksyn uutta mallistoa, joka on tekijöidensä mukaan Kainon paras mallisto koskaan.

Nyt yritys työllistää Sinisalon itsensä lisäksi viisi henkilöä ja pari henkilöä tekee töitä myös oman yrityksensä kautta. Toiminnan kasvaessa ja kehittyessä tiloja on laajennettu, mutta neliöt ovat piukassa.

– Haaveena olisi löytää suuremmat jo olemassa olevat toimivat tilat jostakin. Haluamme kuitenkin jatkossakin toimia tällä talousalueella.

Tavoitteena Suomen paras verkkokauppa

Vastuullisuus ja ympäristöystävällisyys ovat KAINOn toiminnan kulmakiviä. Tuotteet valmistetaan alusta loppuun omalla tehtaalla laadukkaista luonnonmateriaaleista. Yritys tarjoaa vaatteilleen myös räätälöinti -ja korjausompelupalvelua.

Vaatteita myyvät myös jälleenmyyjät, kuten pienet kivijalkaputiikit Suomessa, mutta suurin osa tuotteista myydään nykyään suoraan oman verkkokaupan kautta.

– Verkkokaupan avaaminen on ollut iso juttu meille. Tavoitteena on kehittää verkkokauppaa aina vain toimivammaksi, helpommaksi ja asiakasystävällisemmäksi, leikkimielellä ajattelemme, että haluamme rakentaa pikkuhiljaa ”Suomen parasta verkkokauppaa”. Sellaista, joka olisi tulevaisuudessa valmis myös kansainvälisille markkinoille.

Kainon yrittäjä Niina Sinisalo ottaa neuletta neulekoneesta.

Niina Sinisalo hankki muutamia vuosia sitten yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon. – Halusin ymmärtää enemmän esimiestyöstä ja yrityksen johtamisesta. Oli erityisen opettavaa, kun asioita sai pohtia oman yrityksen ja työn kautta.

KAINO tekee pääsääntöisesti kaksi mallistoa vuodessa. Myös mittatilaustöitä riittää: kainolaisten käsissä on valmistunut niin hääpukuja kuin ylioppilasmekkojakin. Suunnitteluprosessiin osallistuu koko tiimi. Kuosit ovat pääosin Sinisalon itsensä käsialaa.

– Jaamme paljon ideoita, malliajatuksia ja muuta. Värejä pohditaan myös yhdessä. Kaavoituksessa on tärkeää huomioida, ettei tule hukkaa. Arvokasta neulosta ei tuhlata, hukkapalalla on aina oltava käyttötarkoitus – siitä voi tulla vaikka vaatteen hiha tai kaulus.

Kainon kestovanulappuja

Varsinaista neulejätettä KAINOssa ei juuri synny. Pikkutilkut saavat uuden elämän esimerkiksi kestovanulappuina ja hiusdonitseina. Loput leikkuusuikaleet ja saumaussilppu kierrätetään, niitä edelleen jalostavaan yritykseen.

KAINOssa ollaan odottavissa tunnelmissa, sillä loppuvuodesta ollaan viimein hankkimassa uusi moderni neulekone, joka nostaa tuotannon uudelle tasolle. Neulekoneeseen on haettu investointitukea Leader Pyhäjärviseudulta.

– Hankimme nyt neljännen neulekoneen. Lisäksi meillä on kaksi avustavaa konetta resoreita ja kantteja varten. Kone tuottaa samantyyppistä neulosta, joka ei oleellisesti poikkea aiemmasta. Värivaihtoehtovaihtelut, suunnittelu ja mallinnustyö kuitenkin helpottuvat ja nopeutuvat huomattavasti.

Ensimmäiset neulekoneet KAINO hankki toimintaansa lopettamassa olleelta Köyliön neuleelta, joka ehti valmistaa neuletuotteita Köyliössä lähes 30 vuotta.

– Olemassa olevia koneita ei olla kuitenkaan hylkäämässä. Ne palvelevat käytössä vielä pitkään. Ne ovat kuin vanhoja autoja, vielä käsin korjattavissa ja huollettavissa.

Intohimo käsillä tekemiseen on ajanut eteenpäin

Ennen KAINOa Sinisalolla oli kampaamoalan yritys. Käsillä tekemisen tausta on vahva; ensin vaatteita tehtiin nukeille ja barbeille, sitten itselle ja myöhemmin omille lapsille.

– Töissä on toki paljon samaakin. Vaaditaan luovuutta, kolmiulotteisuuden tajua, ymmärrystä väreistä ja käytetään saksia, Sinisalo naurahtaa.

Niina Sinisalo sanoo seuraavansa paljon suomalaista vaatetusalaa. Hän on huomannut, että kuluttajien tietoisuuden lisääntyminen muuttuu pikkuhiljaa teoiksi ja toiminnaksi.

– Arvostamme myös muiden alalla olevien työtä. Tiedostaminen on tärkeää, kulutusvalintamme vaikuttavat lopulta meidän kaikkien hyvinvointiin niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti.

Omaa yritysideaansa hautovia Sinisalo rohkaisee.

– Jos on intohimo johonkin asiaan ja yritysidea vaikuttaa mahdolliselta, yleensä se onnistuu. Töitä pitää tietysti tehdä, mutta jos on visio, intohimo ja usko, sillä mennään jo pitkälle. Omaan asiaansa uskovat, innostuneet yrittäjät erottuvat edukseen.